Aaltojen alla

Alkaa kyllä tämä itsetarkkailu tuntua jo liian itsekeskeiseltä, mutta kirjoitanpa kuitenkin. Keskellä päivää lähdin ostamaan sukkalankaa kävellen. Oli ihana auringonpaiste, sininen taivas ja lumen valo kirkasti mielen. Ajattelin, että minä olen kuin toipilas, sairaslomalainen, joka käveleskelen keskellä päivää ottamassa valoa itseeni. Olenkohan minä jo toipilas?

Kotona siirtelin tauluja ja verhoja. Laitoin makuuhuoneeseen Sepon ostaman taulun ja tummat
verhot, jotka olivat viime talvena olohuoneessa. Huoneen ilme muuttui. Mitähän hän sanoisi? Annetaanko olla näin? Voi tule katsomaan! Kävele pihatietä, laita avain oveen, avaa ovi ja tule sisään!

Tämä on kuin aaltojen armoilla olemista. Minä olen matkoilla nauttinut lämpimän rannan isoista aalloista ja heittäytynyt niiden mukaan. Tämä on toista. Välillä on tyyntä, pieniä laineita, valo väreilee, sitten tulee iso tumma aalto ja imaisee mukaansa, huuhtoo vedet yli pään ja silmien, vetää syvälle ennenkuin päästää.