Haltuunotto ja luopumisen työ

Nyt vasta pääsin saarimökille. Tähän asti on vene ollut rannassa kumollaan. Laituri ei ole vieläkään paikoillaan. Mies ei enää halua kompuroida veneeseen ja saaren kivikkoisille poluille. Minulle ne eivät vielä ole esteenä. Olen opetellut olemaan kaipaamatta tänne. Jostain jäi mieleeni lause: "Kivi ei tunne kipua eikä saari itke". En ole siitä aivan varma.
Nyt olen kuitenkin täällä, olen yksin pari päivää ja kesä aukeaa kuin tyyni veden pinta.
Siivosin ja haravoin eilen useamman tunnin. Siivoamalla naiset ottavat tilan haltuunsa ja myös hyvästelevät sen. Kaikki on taas tiedossa ja siistinä. Pienet tilat toimivat vain hyvässä järjestyksessä. Lämmitin itselleni saunan, kävin uimassa kylmässä järvessä. Nukuin sen jälkeen hyvän yön.
Saari on jo oikeastaan luovutettu eteenpäin. Opettelen kesää ilman tätä liki kolmenkymmenen vuoden virvoitusta. Kai tätäkin voisi katsoa toisin silmin. Monellekaan tämä pieni sähkötön (paitsi aurinkosähkövalot) mökki ei kelpaisi ollenkaan kesäpaikaksi. Sitä keinoa en käytä.
Säilytän aarrekuvat sydämessäni.