Juhlasta arkeen

Joulukauden kruunasi Helsingin matka. Musiikkitalon takaparvelle nousi taas musiikki runsaina aaltoina. Se huuhtoi rikkaana kuulijan korvia ja olemusta. Takareunalta oli mukava katsella ja kuunnella orkesterin takaosan soittajia: lyömäsoitinten ja puhaltimien pauhua ja harppujen kuplintaa. Olihan se historiallinen elokuvamusiikki mahtipontista, mutta silti nautittavaa. Kuvatauluilla virtasi ratsuväkiä ja sotajoukkoja, viirit liehuivat. Peter von Bagh oli menettänyt äänensä, joten hänen osuutensa jäi puuttumaan.
Uusien ja vanhojen ystävien tapaamiset virkistivät, pojan kodissa oli mukavaa majailla. Työaikojen kotiseutu on vielä tuttua. Mieskin  sanoi, että oli metkaa taas kulkea bussilla, paikallisjunalla ja metrolla, kun hän meni pitämään luentoa Espooseen. Hänestäkin alkaa tulla nostalgisia piirteitä esiin.

Arkiaikaan taas. Minähän en ole halunnut eläkkeellä ohjelmoida itseäni. Olen halunnut olla perinjuurin vapaa, paitsi elämän järjestämistä velvollisuuksista kuten veljen asioiden hoidosta. Syksyn aikana tulin kuitenkin tulokseen. että jotenkin pitää itseänsä aktivoida, muutoin menee oleminen liian alavireiseksi ja vetämättömäksi.
Ainakin olen nyt taas ilmoittautunut maalauskurssille ja senioriklubiin. Kirppisvuoro on seuraavaksi lauauantaina. Puhetilaisuuskutsulle kuitenkin sanoin taas ei, vähän huonolla omallatunnolla. Niin pitkälle en itseäni viitsi enää aktivoida. Jotain pitää kyllä  tehdä sille, että L-koko alkaa paikoitellen kiristää!