Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
maanantai 28. lokakuuta 2013
Kotona
Tällä hetkellä nautin rauhan ja levon tunteesta. Vilkkaat päivät ovat takana, nyt ollaan kotona. Mies lähti asioille, minä jäin sukankutimeni kanssa lämpimään tupaan katselemaan sateenharmaata lokakuun päivää. Tämä on miehen lempisää ja nyt se tuntuu minustakin hyvältä. Ajattelen monia rakkaita ihmisiä ja heidän haasteitaan, lähetän pyyntöjä ylöspäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti