..tuntevat tuntehin..

Olen katsonut ilmeettömiä ihmisiä. Tiedän, että masennus ja useat ikäihmisten sairaudet tekevät ilmeettömiksi. En tiedä, ovatko näissä sairauksissa myös tunteet hiipuneet vai eivätkö ne välity kasvoille. Joidenkin ihmisten tunneviisari heiluu kolmesta yhdeksään, joidenkin kellon ympäri ja joidenkin vähän siellä kuutosen paikkeilla. Toivon, että itselläni säilyisivät tunteet ja ilmeet edes neljästä kahdeksaan. Täyttä ympyrää ne eivät ole koskaan osanneet heittää.
Ainakin luonto ilahduttaa minua edelleen. Luonnon näkeminen on myös pysähtymistä ja läsnäoloa hetkessä. Pitää havahtua ja hakea iloa. Aikaa eläkeläisellä siihen on.

Iltatiski mökillä

Sielunmaisema

Makuusopen ikkunasta

Voisi tulla aika, jolloin kauneus on olemassa, vaikka siitä ei ota kuvaa. Hetki on olemassa, vaikka siitä ei kirjoita. Maiseman kanssa voi hengittää, vaikka kukaan muu ei sitä näe eikä tiedä siiitä. Vielä otin kuvia.
Yöllä oli elokuun kuutamo ja tähtitaivas, sielun ilo.

Aamusumua

Aamun kirkkaus

Hyvä päivä

Kannattaa purkaa mieltään, kirjoittaminenkin auttaa. Tunteet muuttuvat vain ilmaisemalla.

Eilen syntyi miehen kanssa yhteistyöprojekti. Yleensä puuhaamme  omiamme. Oli mukava tehdä yhdessä. Yritimme löytää kasvullisuuden peittämän viemäriputken pään noin 80 metrin päässä olevasta ojasta. Laskimme satoja litroja kaivovettä viemäriin, jotta sen lirunta näkyisi laskuojassa. Toinen laski vettä, toinen etsi purkukohtaa lapion kanssa.  Ei onnistunut, ei näkynyt mitään, ei löytynyt putkenpäätä, vaikka keväällä sen on likakaivomies löytänyt. Ei tästä mökistä saastevesiä vesistöön virtaa!

Pitkästä aikaa lämmitin pihasaunan, sen jossa on nyt mustankiiltävät lauteet. Niissä on oma tarinansa. Ensimmäinen puupetsi, jonka laitoin, alkoi valua pois, kun lämpötila kohosi yli 70 asteen. Sain pyyhkiä aineen pois räsyillä. Niistäkin aine irtosi kylmässä vedessä. Muuta syytä irtoamiseen ei ole keksitty kuin että lauteita oli sittenkin joskus öljytty tai aineessa oli joku vika. Uusi yritys Liberonin spriipohjaisella puupetsillä onnistui hyvin. Se tarttuu öljyttyynkin pintaan. Tämä vinkkinä, jos joku aikoo petsata lauteitaan.

Kertalämmitteistä saunaa on kesällä mukava lämmitellä, kun  panee rukkaset käteen, perkailee pihaa ja välillä käy aina lisäämässä puita. Talvella pitää erikseen pukea, lähteä ulos ja se on työläämpää. 
Siinä puuhaillessa alkoi pihapiiri näyttää taas kotoisammalta ja läsnäolon tuntu palata.
Pehmeissä löylyissä  suunnittelimme tulevia.

Itseni kotouttamista

Olen muuttanut kirjani Torpalle. Olen nyt tämän kylän virallinen asukas. Mies on puhunut pitkään, että haluaisi asua koko talven täällä. Minulle taas on ollut mukavampaa olla keskustassa talviajan, siellä kun pääsen itse joka paikkaan ilman autoa. No, päätin sopeutua tähän. Väestörekisteriin pitää ilmoittaa yli kolmen kuukauden kestävät asumiset. Mies ei kuitenkaan halunnut kirjojaan siirtää. Asumme nyt siis virallisesti eri osoitteissa. Postit on kuitenkin käännetty tänne.

Kummallisesti olen kadottanut sen turvallisen kotonaolon tunteen, joka aina tuli vastaan Torpan pihatiellä, kun ajoimme tänne Helsingistä yötä vasten. Muuttaessamme paikkakunnalle mies halusi Torpan lisäksi yllättäen keskusta-asunnon "kaiken varalta". En halunnut "kirkolle" asumaan, mutta ajan mittaan kotiuduin kätevään pikku kolmioon, johon tuotiin oman perheemme historiaan kuuluvia huonekaluja. Mies taas ei ole asunnossa viihtynyt, vaikka on koettanut sopeutua.

Eilisaamuna olin sitä mieltä, että myydään se rivitalokoti pois ja ostetaan miehen kaipaama kerrostaloasunto, mutta kaksio joka tuntuisi minusta vain tukikohdalta. Olen kypsynyt luopumaan tutuista tavaroistakin, jopa mummon senkistä. Vaivasimme taas asunnonvälittäjää, joka näytti kahta uutta kaksiota. Mies haluaa sinne myös kirjahyllyt ja kirjoituspöytänsä. Ei sellaiset niihin mahdu. Mihinkään pohjapiirroksiin ei varata tilaa kirjahyllyille. "Eihän kenelläkään enää ole kirjahyllyjä".

Taas vedetään siis hanke takaisin. Tehdään rivitalokolmioon  miehelle oma kirjastohuone, jospa se auttaisi häntä. Tuon omia tavaroitani enemmän Torpalle. Koetan saada kotonaolon tunnon tänne, missä asun. Jätän kansalaisopistot pois ohjelmasta. Siivoan paremmin kukkapenkkejä ja pensaiden alustoja.Nousen yöllä katsomaan kuutamoa, josta ennen niin iloitsin. Lainaan ajatuksia Johanna ja Juha Tanskan kirjasta "Talo minussa, minä talossa":  "Filosofi Gaston Bachelard väittää, että syntymäkotimme on kaiverrettu meidän ruumiiseemme, sen muistiin. ...syntymäkotimme muisto on meissä jäljellä: portaiden askelmat, tapa jolla avasimme narisevan oven tai hapuilimme pimeässä ullakolle". Tässä talossa lapsuuteni näköistä on parhaiten jäljellä vintillä. Koetan viivyskellä enemmän siellä.


Kukaan ei varmaan ymmärrä tätä jatkuvaa asumissekoiluamme. Se on myös ylellisyyttä.Tätä kirjoittaessani tuli taas se kova rintapuristus, joka vihloo korvissa asti. 

Raivaajien kunniaksi

Kahtena päivänä olen oikein hiki valuen tehnyt puutarhatöitä. Olen jatkanut kivinavettaraunion maapohjan raivausta - se kun on ollut puuvaraston ja horsman peitossa vuosikaudet - ja tänään siirsin kuistinpielen syreenien levikeistä taimia syreenimajan rungoksi. Sellainen homma on oikein hauskaa, kun huomaa vielä jaksavansa pari kolme tuntia niittämistä, kaivamista ja kantamista. Mies on aikaisemmin siirtänyt kivimuurin sisälle ruusuntaimia ja istuttanut kaksi pensasmustikkaa sekä kirsikkapensaan. Saapa nähdä kuinka ne tästä nousevat! Muualla tontilla ovat 5-15 vuotta sitten istuttelemamme pensaat ja puut hyvässä kasvussa. Olisi kiva, jos tietäisi tässä jonkun meidän jälkeemme asuvan, mutta toivottavasti saamme olla itse vielä näkemässä kasvua. Roskan putsaus ei ole kummankaan harrastus, kunhan istutetut pysyvät hengissä. Täällä syrjässä ei ole niin nokon nuukaa. Kivenraivaajiksi meistä ei olisi.

Iän aset

Tupakissi- niminen bloggaaja kirjoitti joskus toissavuonna termistä "iän aset". Tiesin heti, mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa ainakin ihmisiän kestävää työkalua. Aseeksi sanotaan täällä tai ainakin ennenvanhaan sanottiin työkaluja, jopa kangaspuut olivat "aseet".
Minulle nousi silloin muistikuva, että isoisä, joka kuoli vähän ennen kuin täytin neljä vuonna 1949, astui ovesta tähän Torpan tupaan jotain kädessään ja sanoi: "Tässä on akoolle iän aset. Ei tarvitte hetkehen maraata". En muista, mikä se "aset" oli, ehkä isoisän pajassaan takoma.
Nyt aloin katsoa laatikon perälle periytynyttä isoa veistä, joka vaikuttaa taotulta, yhtenäiseltä teräskappaleelta. Onkohan muistikuvani totta ja olisikohan tuo se isoisän "iän aset"?

Toinenkin, kuvassa oleva pienempi veitsi on kestänyt jo  kolmanteen ikään. Se on tätini perua oleva hyvin terävä ja hyvä veitsi. Täti sanoi sen olevan mummon veitsi. Mummo on saattanut tuoda sen tullessaan Amerikasta vuonna 1910. Hän palasi vastahakoisesti kotimökkiin hienosta palveluspaikastaan itsensä Rockefellerin talosta, kun hänen äitinsä jäi yksinäiseksi leskeksi. Veitsi kantaa edellisten käyttäjien lämmintä kädenjälkeä.

Hoh hoijaa

On se mukavaa, kun ei tarvitse enää olla työelämässä! Aivan säälittävät nuo työikäiset ihmiset. Nytkin syksyyn kallistuttaessa heidän on pitänyt taas tsempata itseänsä työkuntoon ja -vireeseen. Monien pitää todistaa pätevyyttään jatkuvasti, jotta saisi töitä. Sairausoireiden yllättäessä pitää tuskailla, onko niin sairas että voisi olla pois töistä, pitäisi minunkin tämän pitkittyneen nuhatuhnuni kanssa.
Nyt saa väsymyksen yllättäessä nukahtaa lehdenlukuun kesken iltapäivän. Voi mennä huilimaan, vaikka ei ole kuumettakaan. On tuo sääherkkyyskin lisääntynyt. Matalapaineella raukaisee, paisteella virkistyy. Hoh hoijaa.

Kultaraitaa

Voi tuota polskimisen ja sukeltelun riemua, veden välkettä ja auringon kiloa! On niin ilo katsoa lastenlasten elämänenergiaa ja heittäytymistä saariston mereen tai mökkilaiturin aaltoihin. Heillä on vielä kyky nauttia hetkestä. Koulun ja kaveripiirin haasteet kuitenkin ovat taas alkamassa  eikä lastenkaan elämä ole aina huoletonta.
Veljeni liikuttui katsoessaan lapsia: Terveitä  lapsia, toivottavasti elämä sujuu hyvin. Hänen elämänsä supistuu supistumistaan. Harmaa murhe tarttuu vierailijaan, tekee omaisille elämänmaton pohjavärin. Kirkkaat raidat kohoavat siitä esiin.
Mökkisaari on nyt tyhjentynyt lasten äänistä. Vain pienet laineet supisevat rantakivissä. Istun  terassilla, katselen sieluuni piirtynyttä vesimaisemaa. Pääskysperhe kasvaa saunan kuistilla. Vanhemmat suihkivat poikasilleen ruokaa. Kohta menen niitä häiritsemään ja laittamaan saunaan tulet. Kun tulemme seuraavan kerran, ovat poikaset jo lentäneet pesästä.