Itseni kotouttamista

Olen muuttanut kirjani Torpalle. Olen nyt tämän kylän virallinen asukas. Mies on puhunut pitkään, että haluaisi asua koko talven täällä. Minulle taas on ollut mukavampaa olla keskustassa talviajan, siellä kun pääsen itse joka paikkaan ilman autoa. No, päätin sopeutua tähän. Väestörekisteriin pitää ilmoittaa yli kolmen kuukauden kestävät asumiset. Mies ei kuitenkaan halunnut kirjojaan siirtää. Asumme nyt siis virallisesti eri osoitteissa. Postit on kuitenkin käännetty tänne.

Kummallisesti olen kadottanut sen turvallisen kotonaolon tunteen, joka aina tuli vastaan Torpan pihatiellä, kun ajoimme tänne Helsingistä yötä vasten. Muuttaessamme paikkakunnalle mies halusi Torpan lisäksi yllättäen keskusta-asunnon "kaiken varalta". En halunnut "kirkolle" asumaan, mutta ajan mittaan kotiuduin kätevään pikku kolmioon, johon tuotiin oman perheemme historiaan kuuluvia huonekaluja. Mies taas ei ole asunnossa viihtynyt, vaikka on koettanut sopeutua.

Eilisaamuna olin sitä mieltä, että myydään se rivitalokoti pois ja ostetaan miehen kaipaama kerrostaloasunto, mutta kaksio joka tuntuisi minusta vain tukikohdalta. Olen kypsynyt luopumaan tutuista tavaroistakin, jopa mummon senkistä. Vaivasimme taas asunnonvälittäjää, joka näytti kahta uutta kaksiota. Mies haluaa sinne myös kirjahyllyt ja kirjoituspöytänsä. Ei sellaiset niihin mahdu. Mihinkään pohjapiirroksiin ei varata tilaa kirjahyllyille. "Eihän kenelläkään enää ole kirjahyllyjä".

Taas vedetään siis hanke takaisin. Tehdään rivitalokolmioon  miehelle oma kirjastohuone, jospa se auttaisi häntä. Tuon omia tavaroitani enemmän Torpalle. Koetan saada kotonaolon tunnon tänne, missä asun. Jätän kansalaisopistot pois ohjelmasta. Siivoan paremmin kukkapenkkejä ja pensaiden alustoja.Nousen yöllä katsomaan kuutamoa, josta ennen niin iloitsin. Lainaan ajatuksia Johanna ja Juha Tanskan kirjasta "Talo minussa, minä talossa":  "Filosofi Gaston Bachelard väittää, että syntymäkotimme on kaiverrettu meidän ruumiiseemme, sen muistiin. ...syntymäkotimme muisto on meissä jäljellä: portaiden askelmat, tapa jolla avasimme narisevan oven tai hapuilimme pimeässä ullakolle". Tässä talossa lapsuuteni näköistä on parhaiten jäljellä vintillä. Koetan viivyskellä enemmän siellä.


Kukaan ei varmaan ymmärrä tätä jatkuvaa asumissekoiluamme. Se on myös ylellisyyttä.Tätä kirjoittaessani tuli taas se kova rintapuristus, joka vihloo korvissa asti.