Kenen elämää

Vietettiin viikko tyttären perheen elämää. Oli vuosijuhlia ja sitten useampi päivä lastenlasten ympärivuorokautista hoitoa ja kouluun kuljetusta. Siinä ajassa oppi tuntemaan kolmasluokkalaisen repun painon, kotiläksyjen määrän ja kertotaulun harmit, mutta myös hauskat jutut ja kaverit. Minun piti lukea moneen kertaan Kalle Väänäsen savonmurteinen runo "Ierikan haak". Välillä piti lukea se "keskisuomalaisella murteella". Kotiin palattua piti taas upota veljen asioihin, hoitolisän uuteen hakemukseen, liitteisiin, lääkekorvauksiin, avustajaongelmiin, kuljetuksiin, veljen sopeutumisvaikeuksiin. Piti ottaa jo yhteenkin. Yölläkin setvin ja jupisin hänen asioitaan, niinkuin työssä ollessa ratkoin yöllä ihmisten ongelmia. Mitähän se aivan oma elämä olisi? Uppoutumista sukututkimukseen, maalaamiseen, kirjoittamiseen, liikuntaan? Onhan kaikkeen sellaiseen aikaa, eihän tämä ole mitään verrattuna oikeaan omaishoitajuuteen. Olisi vain helpompaa, jos olisi putki-tai lokeroaivot ja sieltä avaisi yhden asian kerrallaan. Nyt kaikki mieltä kuohuttava tai ongelmallinen valtaa koko pääparan.