Nyt on palattu mökkireissulta kotikulmille, mutta yksi kokemus viipyilee mielen pohjalla.
Juhannuspäivänä olin yksin tuvassa, makailin sohvalla ja tein keskittyneesti sudokua. Yhtäkkiä tuli kirkas hyvä olo ja läsnäolon tuntu. Tuntui, että edesmennyt Iida-täti tuli valoisaan tapaansa toivottamaan hyvää juhannusta. Vastasin ja juttelimme monista asioista. Lupasin jopa mennä käymään hänen entisessä kodissaan, jos se nyt uuden omistajan kuoltua tulee myyntiesittelyyn. Siellä ovat vielä varmaan tädin huonekalut. Kun läsnäolo jatkui, kysyin, olisiko hänellä minulle jotain viestiä. Tuli hidas tunne, että jotain vaikeaakin voi olla tulossa.
Tämä hyvä olo on aivan erilaista kuin mikään muu. Koko ajan hymy nousi kasvoille, oli niin kirkkaan hyvä olo. Kokemus kesti paljon kauemmin kuin aikaisemmat, monta minuuttia. Nimitin ensin näitä taivasvälähdyksiksi, mutta taivas ei tunnu oikealta sanalta. Siinä avautuu jokin toinen ulottuvuus, jossa on enkeleitä läsnä. Olisiko se sana tuonilmainen?
Ihana että kerroit tästä, Annikki. Emme ole yksin näissä kokemuksissamme, meitä on monta. Selittämättömiä - mutta ei pelottavia kohtaamisia poismenneen läheisen kanssa.
VastaaPoistaVähän aina arastuttaa tällaista kertoa. Olisi mukava kuulla muidenkin kokemuksia.
VastaaPoista