Eilisten ajatusteni jatkoksi kirjoitin tänä yksinäisenä, harmaana lauantaina liki viidenkymmenen vuotemme tilinpäätöstä. Kirjoitin paperille rehellisesti ja mitään salaamatta miinuksia ja plussia, huonoja ja hienoja asioita, puutoksia ja vahvuuksia hänestä ja itsestäni sekä siitä, mikä meitä erotti ja mikä yhdisti, miten täydensimme toisiamme, mitä saimme toisiltamme, mikä meitä piti yhdessä ja miten kasvoimme yhdessä, millaiset olivat loppuajat ja millainen jatkon ennuste ilman äkkikuolemaa. Lopuksi kirjoitin hänelle kirjeen, johon tiivistin tunteeni ja ajatukseni, koko yhteenvedon muutamaan riviin. Sitten revin kaiken pieneksi silpuksi.
Ei siinä juuri uutta asiaa tullut, suurin osa on jo ajat sitten kirjoitettukin perhehistoriikkiimme, mutta silti tämä kirjoitustyö oli jokin etappi tällä surusaaton tiellä, siltä tuntuu. Hänen, minun ja meidän kuvamme jotenkin kristallisoitui minun mielessäni.
Sen kirjeen olisin niin hartaasti halunnut hänelle antaa.
Kuten sanoit, tärkeä etappi. Näin raivataan surupolun ryteiköt ja muistojen maisema selkenee sekä tulevaisuus valostuu.
VastaaPoistaHyvin tiivistit, kiitos. Toivotaan, että tällaista tapahtuu.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä Ellinooran kanssa.
VastaaPoistaKun olen vielä siinä vaiheessa, että saan antaa välitilinpäätöksiä, huomaan tästä, kuinka tärkeää on kertoa niissä olevista asioista myös tälle toiselle, joka vielä on tässä. Kyllä hän kaiken jo varmaan tietääkin. Kumpikin tiedämme jo, kuinka haurasta elämä on.
Hyvä ajatus, välitilinpäätös! Sanokaa nyt tunteella kaikki, minkä sanomatta jättäminen surettaisi sitten, kun se on myöhäistä.
Poista