Hän sanoi tulevansa uneen minua tapaamaan

Palasin eilen Helsingistä. Siellä vietin neljä vuorokautta tässä ja nyt- elämää yksivuotiaan ilopillerin seurassa. Ensimmäisillä pottaistunnoilla tuli aina pissat ja voi sitä yhteistä ihastelua ja kätten taputusta! Tuntui, että aivan nuortui, kun lapsen kanssa hymyily kohottaa kasvoja, no vain hetkeksi tosin. Tekisi mieli laittaa tähän kuva lapsesta Marianne-karkin näköisenä ulkoilupuvussaan, mutta ei laiteta lasten kuvia tähän esille. Oli myös ihanaa tavata ystäväpariskuntia. Toisen kanssa on lyhyt historia, toisen kanssa vuosikymmenten mittainen. Aktiivipäivät jatkuvat kotona kirppiksen kevättalkoilla, mutta mieli liikkuu aina taustalla ja varsinkin yksin ollessa siinä oman elämän isossa teemassa. Vaaleanpunaista ja tumman kiven väriä tällä viikolla.

Patruunatehtaan räjähdyksen muistonäyttelystä otin talteen runon. Illalla muistelin runoa ja unensekaisesti ajattelin, että millaisissa vaatteissahan hän tulee. Unessa näin hänet ensin liikennevilinässä kadun toisella puolella. Oli jotkut markkinat. Hänellä oli valkoinen paita ja tumma takki. Hän tuli tien yli luokseni. Seisoin myytävien tulppaanien keskellä. Tartuin häneen kaksin käsin, mutta hän pysähtyi ja sanoi: "Nyt kun sinussakin ovat kaikki jäät sulaneet.." En muista, jatkuiko lause jotenkin, mutta uni loppui.

Tuli mietittävää. Ymmärsin lauseen tarkoittavan, että olen lopullisesti hyväksynyt hänet juuri sellaisena kuin hän oli. Lukemani mukaan moni leski kokee, että vasta toisen kuoltua häntä oppii rakastamaan niinkuin häntä olisi pitänyt rakastaa. Katson hänen ainoata lapsuuskuvaansa, rippikuvaansa, nuoren miehen kuvaa. Tunteeseen tulee äidillinen sävy, ihasteleva, hyväksyvä, hellä, puolustava. Toisen syvin olemus, sielu nousee esiin. Sanoin onneksi kyllä hänelle itselleenkin, että hän mielestäni on kaunis sielu, joka ei koskaan puhunut pahaa toisista, vaikka aihetta olisi ollut. Viimeaikaisten kuvien katsomista sävyttää elämänkumppanuus ja  läheisyys. Aktiivivuosien taisteluparisävyä en nyt tavoita. Muisto kiteytyy aarteeksi. Tämä saattaa johtaa siihen, mikä kuulemma on leskien kanssa avioituneiden kauhu: Pyhimyksen kanssa ei voi kilpailla. Minä voin rauhassa vaikka pyhittääkin, ei se ketään haittaisi, mutta jos nyt pysytään realiteeteissa kuitenkin. Tosin en nyt muista mitään ikävää.


Kokeilin ottaa vihkisormuksen pois. "Kunnes kuolema teidät erottaa", on faktuaalisesti tapahtunut, vaikka ei siltä tunnu. Katson kihlasormusta, muistan kuinka se siihen laitettiin. Kihlaus on aikomus avioliittoon. Nyt se voi olla aikomus sitoutua yhteiseen hautakiveen - nimeen kivisen kirjan toisella, tyhjällä sivulla - ja odotukseen, että hän olisi taivaan portilla vastassa, valkoisessa puvussa tai tummassa pikkutakissa.