..ja sauvasi minua lohduttavat

Jatkoa pyhäiltana
Olen elänyt tänä iltana Sepon lapsuutta ja nuoruutta. Löysin vanhasta kansiosta hänen äitinsä vieraskirjan. Ensimmäinen maininta Seposta on kotisynnytyksen kätilön onnittelu vanhemmille ja jatko: "Komea Seppo poika syntyi tänään. Jumala siunatkoon edelleen Seppo-poikaa ja vanhempia samaten!"
Monet vierailijat ovat kirjoittaneet onnittelujaan, siunauksia ja kommentteja vuosien mittaan."Matti ja Seppo, perheen tenavat haastelevat tuossa vilkkaina asioitaan". Muistot vievät minut syrjäisen kylän syrjäiseen vapaakirkolliseen pienviljelijäkotiin, joka nyt on vuosikymmenet ollut pimeänä. Siellä oli lämmin tunnelma.

Käteeni sattui musiikkia etsiessäni Jorma Elorinteen laulama vanha, kaunis "Meren tiedän" CD-levy. Levyllä on muitakin ihania Hilja Aaltosen sanoituksia, kuten Kristallivirta sekä Mika Piiparisen sävellyksiä. Ne kuuluivat Sepon nuoruuteen ja ehtivät tulla minullekin tutuiksi, ennenkuin hän päättäväisesti irrottautui vapaakirkollisuudesta. Kyynelin kuuntelen niitä. "Kotirannan tuolla nään, kauniin kirkkaan määränpään. Sinne armon aallot vie, yhä valkenee vain tie. Armon meri se on". Siunaukset kantoivat häntä perille asti.

Hänestä on yksi kuva lapsuudesta ja yksi nuoruudesta, rippikuva. Katselin niitä, ihania molemmat. Näinkö saan käydä läpi koko hänen elämänsä, että hänestä tulee minulle elävän suhteen sijasta mielikuvien kiintymyssuhde, kuten Soili Poijula määrittelee.Hän kirjoittaa, että surevasta voi tuntua, että ihmistä oppii vasta tämän kuoltua rakastamaan niin kuin häntä olisi pitänyt rakastaa. Onneksi saimme kulkea monta vuotta eläkelaakson leppoisaa,valoisaa polkua ja oli enemmän aikaa toisillemme. Silti tuntuu, että monta kysymystä jäi tarkentamatta.
On kuin nämä aarteet olisi johdatettu käteeni tänä kyynellaakson päivän iltana.