Juuri äsken katsoin televisiosta norjalaista ohjelmaa "Rakkauden sanoma". Siinä eron kokenut nuori nainen haastatteli sairaalapappia. Pappi sanoi, että kuolema tai menetys ei ole ongelma, joka pitää ratkaista ja hallita, vaan olosuhde, taakka, jonka voi jättää Jumalan käsiin. Rakkaus ja sitoutuminen liittyvät aina surun ja menettämisen mahdollisuuteen. Tämä jätetty nuori nainen ei uskaltanut enää sitoutua, heittäytyä vaaraan. Papin mielestä hän halusi hallita myös rakkautta. Tässä on ajattelemista. Minulla kesti todellinen sisäinen sitoutuminen vuosikausia. Pelkäsin menettämistä enkä ollut tottunut läheisyyteen.Mies oli tässä kypsempi, kuin lämmin kallio.
Se hyvä puoli pyörän menettämisestä oli, että kävelyurakkani antoi ensimmäisen kunnon unen. Nukuin ensin sohvalla Poirotin lähes loppuun ja sitten siitä aamukuuteen. Aamuvarhaisella aloin järjestää miehen työhuonetta. Juuri mitään en laittanut pois, mutta järjestelin ja yhdistelin. Katselin mappejakin. Siellä on tallessa kymmenien vuosien tekstejä, vanhoja kalvoluentoja, kellastuneita konekirjoitusarkkeja, moneen työpaikkaan ja hankkeeseen liittyviä tekstejä ja materiaaleja. Kysyin joskus, mitä niille tehdän, jos joudun niitä käsittelemään. Hän ei vastannut mitään.
Välillä tuntui että tunkeudun toisen yksityisalueelle, vaikka ei vastaan tullut mitään minulle uutta. Tuntui oudolta. Hän oli läsnä kaikissa papereissaan ja laitteissaan. Ei löytynyt mitään henkilökohtaista kirjoitusta, kaikki ovat asiatekstejä. Taas tuli virsi-ilta. Siionin virret ovat rukousta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti