Ei enää vielä

Illansuussa aukeni minussa uusi syvyyden ja laajuuden maisema tai  uusi  aukeama tässä elämän kirjassa. Alkoi tuntua todelta, mitä tässä on tapahtunut.
Nyt kuolemasta on kulunut kuukausi. Perunkirjoitusasiat alkavat olla koossa. Suorittajaihminen tarttuu tekemiseen tässäkin tilanteessa ja siitä on aikansa apua. Ja pakkohan ne on hoitaa.

Muistelen kaikkea niiltä viime päiviltä ja kuukausilta. Hän sanoi monasti, että ei sitten surra kauheasti, muistellaan vain hyviä asioita ja ollaan kiitollisia. Ei se taida aivan niin yksinkertaista olla, lisäsi kyllä.
Ei ole aivan yksinkertaista. Tähän asti on tuntunut, kuin hän olisi kanssani kaikessa. Ei ole ollut tyhjä olo. Olen kertonut kaiken niinkuin ennenkin. Välillä olen lukenut ja muistellut lukemiani kuolemanrajakokemuksia. Toivon, että hän saa kokea sitä ihanaa, ajatonta, jumalallista valoa ja rakkautta toisessa ulottuvuudessa, josta niissä kirjoissa kerrotaan ja josta tätini kuoleman jälkeen sain välähdyksiä. Niitä odotan nytkin.

Minun ajassani vielä on vaihtunut sanaan: ei koskaan enää.