Ubikinonia!

"Eläkkeellä olo on taiteilua ikävystymisen ja rasittumisen välisellä kapealla kannaksella", linjaa mieheni eläkkeellä olonsa. Aika mukavia puuhia hänellä kuitenkin on, omaan tahtiin. Sehän on eläkeläisen ihanne-elämää. Minua vaivaa edelleen jokin: laiskuus, väsymys, masennus, tylsyys, mukavan tekemisen puute, tällainen vaihe tuli iloiselle eläkeläiselle. Veli piti taas saatella sairaalaan, siinä oli oma ankea tekemisensä eiliselle. Postit,laskut, kaupassakäynnit, asioinnit, yhteydenpidot ovat minun hoidossani, onhan siinä huolensa. Melkein joka päivä jaetaan puhelimessa tietoja sisaren kanssa. Jotain iloisempaa pitäisi elämässä vastapainoksi olla.

Eihän tämä valitus ketään piristä, mutta tämän blogin ideahan on seurailla elämän raitojen väriä. Ehkä joku on samassa jamassa ja voi jakaa tuntoja. Täällä Jyväskylän boksissakin sadepäivä kuluu nettiä selaillen, vanhoja matkukuvia katsellen ja sähköpostia tyhjennellen. Nuorempien elämän täyttää työ, koulu, harrastukset, kaverit niinkuin kuuluukin ja hyvä on. Huomenna on kuitenkin yksi yhteinen juhla, sitä varten tultiin.

Strasbourgin matkalta 2010

Itsellä täytyy olemisen idea olla eikä ripustautua toisiin. Itse täytyy pitää kiinni ilonaiheista ja oppia elämään kutakin ikää. Menneitä voi muistella, mutta ei niissä voi elää. Löysin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran sivuilta keruukohteen Kuolema, menetys ja muisto. Kunhan täältä kotiudutaan, alan kirjoittaa tätini viime vaiheista, vaikka ei tietysti iloinen aihe ole. Minulla on siitä paljon muistiinpanojakin. Muistakin keruuaiheista saatan kiinnostua, kuten lukemiskokemuksista. Ja Ubikinonia poskeen, sen olin unohtanut. Ikääntyessähän tämä koko kehoon vaikuttava energisoiva aine elimistössä vähenee. Nyt ulos, vaikka sataakin.