Entiset tytöt

Tänään oli kotikylän päivä. Se on naapurikylä, jossa olevaan isän ja mummon kotiin muutimme tästä Torpaksi kutsumastani äidin kodista, isuntuvasta, kun olin puolitoistavuotias. Olin kutsunut naapurin tytöt vanhaan lapsuuskotiini,josta veli on muuttanut pois. Tyttöjä odotellessani kiersin pyörällä järven ympäri ja kävin siistimässä haudat toisella puolella järveä. Hikisenä painelin uimaan lapsuusrantaan. Se rituaali on siis taas tältä kesää tehty.
On yli viisikymmentä vuotta siitä, kun nämä kaverini viimeksi astuivat taloon sisälle. Muisteltiin käyntejä, yökylässä oloja ja rakennukseen eri aikoina tehtyjä muutoksia. Kolmestaan emme tainneet kovin usein olla, silloinkin kolmas oli tytöille kolmas pyörä. Toisella tytöistä taitaa olla valokuvamuisti, kun hän muisti pesäluukun kuviotkin. Toisten muistot avaavat omia, minä muistan vähiten. Tunsimme toistemme olot perin juurin, ei tarvinnut esittää muuta.Toinen toi päiväkirjansa ja muistikirjansa, joista löytyi muös meidän toisten kirjoituksia ja piirustuksia. Hän on säilyttänyt kaikki. Minulle hänen kotinsa oli kuin kerhotalo, jonne karkasin vähän väliä. Hänellä oli aina värikyniä, paperia, muisteja, leluja, lehtiä, kirjoja. Tein siellä värssyjä, piirustuksia ja paperinukkeja. Kotiin tultuani sain aina piiskaa, mutta kohta karkasin taas.
Nämä tytöt olivat nättejä ja poikien suosimia. Minä olin vain "hyvä koulussa" ja seurailin kateellisena sivusta heidän ihastuksiaan. Todistuksiani ei kotona edes katsottu. "Saisit mieluummin olla kiltti", oli äidin mielipide. Siinähän sitä oli lähtökohtaa itsensä etsimiselle! Me kolme olemme kulkeneet erilaiset tiet ja vaiheet ja selvinneet kukin tavallamme tähän asti. Nyt olemme muisteluiässä, me entiset tytöt.Taitaa lähipäivinä nousta lisää muistoja mieleen.
Kun lapsuuskodin puuhella levittää lämpöä tupaan, vanha pöytä on kahvipöytänä ja maisema avautuu tuttuna, nousee kaikesta huolimatta kodin tuntu ja hyvien asioiden muisto.Täällä on kasvettu niinkuin on kasvettu ja niillä latauksilla on maailmalle lähdetty.