Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
sunnuntai 13. toukokuuta 2012
Äitienpäivälounas
Nyt sitten minäkin olin keittiötalkoissa, seurakuntatalon äitienpäivälounasporukassa kahdeksasta kolmeen.. Olen monasti tuntenut itseni laiskaksi, kun en ole sellaisiin osallistunut, ei tosin ole ennen pyydettykään. Talkoolaisia oli tänään kymmenkunta, ruuan tarjoilussa ja salaattien valmistuksessa lähinnä. Metkasti muodostui työnjako, ilman että kukaan olisi sitä näkyvästi ohjannut. Minulle tuli pääasiassa "leipä-ja juomabaari", leikkelin leipiä tarjottimelle, koristelin voiastioita, kaatelin kotikaljaa ja maitoa kannuihin, toiset hakivat pöytään. Kyllä se näin äkkiseltään työstä kävi. Varsinkin jalkoja alkoi seisominen väsyttää. Ei viitsi valittaa, kun yli kahdeksankymppinen touhutäti paineli siellä koko päivän. Melkein kuusisataa lippua oli myyty, tulot yhteisvastuulle. Kyllä suurkeittiö rankkaa työtä on, siitä tuli välähdys, ei minusta olisi ollut siihen. Kun vieraat olivat loppuneet, söimme me talkoolaisetkin. Hyvältä maistui ja jalat saivat levätä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti