Elämän räsymatto jatkaa kutoutumistaan niin kauan kuin päiviä riittää. Kukaan ei osaa ennustaa, minkä värisiä raitoja mattoomme tulee. Ajan mittaan siihen tulee sekä kirkkaita ilon ja tummia surun sävyjä. Jonkinlaisena loimena tässä matossa kulkevat oma ikääntyminen ja sairauden kosketus, veljen vammautuminen ja sitten puolison kuolema, surusaatto. On tärkeätä olla kiitollinen siitä, mitä nyt ja vielä on ja oppia iloitsemaan myös siitä, mitä on ollut.
perjantai 6. tammikuuta 2012
Voi isoa pientä
Kenen on nuo isot kengät, onko tyttäreltä jäänyt, ihmettelin vessassa käydessäni. Saappaat ovat tytön ja takimmaiset minun.Kyllä niiden on pakko olla vanhemman lapsenlapsen kengät, oli tuijotukseni tulos. Ulkona kastuneet vaatteet ja kengät olivat kylpyhuoneessa kuivumassa. Kenkien koko oli 38. Tämä pikkuinen poika, satujen ja tarinoiden ritari, alakoululainen ja nyt aikuisen kengänkoko! Niihin jalkoihin on tehty monta pientä sukkaa. Nyt saa ottaa mittaa omasta jalasta, mutta kohta siitä pitää jatkaa isommaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti