Eilen oli ihan pakko päästä uimahalliin potkiskelemaan ja verryttelemään jäseniä vesivyön kanssa, olin aivan kontassa liikkumattomuudesta. Tänään maantiellä uskalsi jo kävellä reippaammin, kun jääkohdat ovat pehmenneet.
Mitä nyt aiot tehdä, kysyi mies äsken lähtiessään veljestapaamiseen keskimmäisen veljen mökille, mukanaan tuliaisiksi leipomani suklaa-juustotorttu. Minulla on siis vapaata yli vuorokausi! Alan ryypiskellä, vastasin. Luin juuri silloin päivän lehteä, jossa kerrottiin eläkeläisten lisääntyvästä alkoholisoitumisesta.
No, eipä ole suuria suunnitelmia tälle "lomalle". Istun varmaan keinutuolissa, kudon sukkaa ja katselen päivän tummumista pimeään.
Ja opettelen uutta konetta, kun se on nyt käytössäni kaiken aikaa. Siirsin äsken tikulla olleet valokuvat uuden koneen muistiin. En saanut niitä tallennuksella siirtymään, mutta sitten satuin keksimään, että ne siirtyivät vain hiirellä kuljettamalla. Edellinen kone teki täyslakon, mutta ehdin ennen lopullista sammumista tallentaa kuvat tikulle. Kyllä oikeat paperivalokuvat ovat kuitenkin toista säilymisenkin kannalta.
Eilen tuli hieno yllätys. Amerikan pikkuserkku lähetti kuvan isoisästään, isoäitini nuorimmasta veljestä Nikolaista, tämän vaimosta sekä ensimmäisestä lapsesta, yli sata vuotta vanha kuva. Se on juuri niitä sukukuvia, joita etsin. Komea mies, kuvassa vähän yli kaksikymppinen. On isoäitini näköinen, tunnistin heti. Hänestä tuli poliisi. Ihmeellisellä elinvoimalla he silloinkin, 1800-luvulla, kasvoivat nykymitalla mitaten heikolla ruualla, muuttivat uuteen maahan 16-20 -vuotiaina, hakivat puolison, perustivat perheen, hankkivat toimeentulon uusissa oloissa.
Kun saisi muistakin Amerikkaan menneistä nuoruuskuvat. Luulisi, että muuttajat lähettivät tällaisia kuvia vanhemmilleen,joita eivät enää koskaan nähneet. Mitään ei kuitenkaan tätinikään jäämistöstä löytynyt.
Tulisipa nyt joku ystävä käymään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti