Kodin purku

Vein Torikirppiskavereille ison suklaarasian ja nautin torikahvilassa muurinpohjalettukahvit. Sillä tavalla juhlin asuntokauppaa. Tämä asunto ei nyt sitten ole enää meidän eli minun ja perikunnan, mutta on pari viikkoa aikaa muuttaa. Verhot on jo riisuttu, tavaroita kasattu, papereita revitty.  Sähkösopimus, laajakaista, vakuutus, muuttoilmoitus, vesi, ne hoituvat helposti, mutta tavaroitten kanssa on säätämistä. Torpalle kannetaan monta isompaa huonekalua kuten mummun piironki ja Sepon kirjoituspöytä,  astioita, verhoja, liinavaatteita on jaettu kahdelle kirppikselle, tyttärelle, veljelle. Niin hajoaa minulta tämä viihtyisä rivitalokoti,  hyvä tukikohta, jossa lattia on lämmin, sade kohisee rattoisasti peltikattoon ja ilta-aurinko siivilöityy kevätvihreiden koivujen lomitse. Lyhyt ja kauniiksi laitettu tie vie keskustan palveluihin. Vanhempi pariskunta siirtyy tähän syrjäiseltä kylältä.

Ennen kuin tähän vaiheeseen on päästy, on pitänyt selvittää Sepon tärkeimmät asiat, kirjat ja aineistot, samoin veljen asioiden hoito harvemmin käynnein. Kirjojen käsittely otti vuoden. Veljen asioissa auttoi tieto, että palvelutalo voi pitää asukkaan rahaa toimistossa ja ohjaajat käydä joskus ostoksilla. Sen kerrottiin minulle vasta viime kesänä! Sisaren kanssa pidämme kyllä hänestä huolen.Tänään menen veljen kanssa palvelutalon joulukonserttiin. Joulujuhlat ovat siellä aina aitoja ja mieltä liikuttavia.

Onkohan järkevää viedä harvoin käytetyt, vuonna 1988 Moskovasta ostetut ohuet venäläiset teekupit ja jälkiruoka-astiat pieneen asuntoon? Tai tädin sinikuvioisen englantilaisruokakaluston? Mahtuvatko ne edes kaappeihin siellä? Jospa nyt alan käyttää niitä! Miten tätä tavaraa on vieläkin näin paljon, vaikka en ole hamstraaja ja olen jo syksyn mittaan tyhjennellyt kaappeja eri suuntiin? Kai  on ylellistä päivitellä tavaran paljoutta, kun maailmassa on niin paljon täyttä köyhyyttä. Miljoonat joutuvat myös jättämään kaiken taakseen, peitot, vaatteet, valokuvat ja asiapaperitkin.

Talvipesä ja vihreät laitumet, siinä tulevaisuuden visioni.

Talvipesään

Tänään se puhelu sitten tuli: yksi asuntotarjouksen tekijä oli saanut oman talonsa myydyksi. Rivitaloasuntomme  kauppa tehdään ensi keskiviikkona. Kiitos.
Heti alkoi muuton suunnittelu. Lähetin yhteen muuttofirmaan tarjouspyynnön. Pitäisi tietysti lähettää muihinkin. Mitkä tavarat Torpalle, mitkä tänne, mitä pitäisi saada myydyksi. Montako muuttolaatikkoa. Olin vävyn mukana käymässä Etelä- Pohjanmaalla. Oli ihana nukkua omassa tupakamarissani. Tuotiin rivitalokodista tavaraa niin paljon kuin autoon mahtui.
Nyt minusta pitäisi sitten tulla taas keskisuomalainen. Olin sitä 17 vuotta. Siihen aikaan sisältyvät opiskelu, perheen perustaminen ja lasten syntymät, ensimmäiset työpaikat, miehen neljä vaikeaa syöpäleikkausta, nuorta voimaa.
Kahdeksassa viime vuodessa minusta tuli kovasti taas eteläpohjalainen. Sydän sykähtää aina, kun Seinäjoen jälkeen alkaa avautua lakeus ja Simpsiön vuoren profiili piirtyy esiin( tämän vuoren merkitystä ymmärtämättömät lukijat saavat rauhassa hymähdellä). Kaikki toimii kahdeksan vuoden jälkeen tutusti. Tänään poistettiin terveyskeskuksessa viimeisen luomipoiston tikit ( ei vielä patologin vastausta) ja samalla käynnillä sain influenssarokotteen.  Kaupungin hammashoitolan lähetteellä tehdyn hammaskirurgisen poiston tikit raksi hammaslääkäri suusta pian sen jälkeen. Kuinkahan kaikki toiminnot sujuvat uudella paikkakunnalla? Kirjastokortti on ollut jo vuosia.
Talvikoti Jyväskylässä, kesä- ja lomakoti Torpalla, kotiseudut ja maisemat sovussa, toivon. Muuttolintuna edelleen. Nyt pitää rakennella tätä pientä pesää.
*****
Pari tuntia myöhemmin: Olen koko illan suunnitellut Torpan sisustusta uusiksi siten, että saisin sinne ne huonekalut, joita tänne ei mahdu. Peräkamari muuttuisi sänkykamarista enemmän olohuoneeksi vuodesohvan, mummun piirongin ja nojatuolien avulla. Se vaatii, että kirjoituspöytä siirtyisi tupakamariin, muutama huonekalu aittaan ja peräkamariin siirretty sängynpuolikas (minun puoleni, Sepon on tupakamarissa) tänne Linnunpesään. Se voisi onnistua. Petipaikkoja olisi silti jopa enemmän kuin ennen. Olisi siskollekin tuttu sohvanukkumapaikka.  Minähän olen nero!

Pesänhakua marraskuussa

Haen kuin lintu pesäpaikkaa. Kierrän koloja. Eilen kävin kahdessa kaksion asuntonäytössä vanhemmissa, mutta peruskorjatuissa taloissa. Olivat aivan nättejä. Ensimmäiseen oli kuitenkin kolme jyrkähköä portaikkoa ja sisällä vahva "koiratalouden" haju. Näyttöön tullut talon asukas vastasi melukysymykseeni, että talo on kuin korttitalo. Toiseen asuntoon oli vain muutama porrasaskelma. Portaikkoon kuului hetken aikaa voimakasta mökää naapuriasunnosta. Asunto oli kuitenkin viehättävä ja hyväkuntoinen. -Tulee isoja remontteja, sanoi rapussa haastattelemani nainen. Julkisivuremontti olikin tiedossa.
Johtopäätös oli, että pitäydyn toistaiseksi tässä uudehkon, pyörätuolimitoitetun talon yksiössä. Kyseessä olisi kuitenkin ollut ehdollisten tarjousten ketjun jatkaminen. Kai tässäkin talossa joskus tulee asuntoja myyntiin, vaikka ei ole moneen vuoteen ollut. Asia siirrähti eteenpäin, kun tyttären kanssa sovittiin pöytätietokoneen vaihtamisesta kannettavaan, mikä ei vaadi pöytätilaa, samoin löytyi joidenkin muiden tavaroiden jatkosijoituspaikkoja. Pitäähän tavaroista osata luopua, myydä tai poistaa, mutta ei kaikista.

Koko illan peuhkutin sitten tätä pesää. Torpan varastoista kahdeksan vuotta sitten koottu mummolalook pitää vaihtaa modernimpaan. Mitä tuodaan, mitä hankitaan, ostanko uutta?  Nämä neljäkymmenluvun keveät koivutuolit ja pöytä sopisivat kyllä pieneen asuntoon. Tuntuu, että tänne pitää kuitenkin tuoda joitain omia, tuttuja huonekaluja, että tuntuisi kodilta. Puusohva mahtuisi parvekkeelle. Siinä voisi nukkua kesäkuumalla. Tekstiilit ja värit pitää uusia. Ostanko uuden sängyn enon perua olevan sängyn tilalle vai uudet patjat?  Muistin välillä ystävää, joka on luopumassa isommasta asunnosta ja lajittelee myös mielessään tavaroita eri kasteihin joskus yölläkin.

Sade ropsuttelee ikkunoihin, on harmaanpimeä, sumuinen aamu. On aivan hiljaista, kuin olisin yksin koko talossa. Mieluummin se kuin vieras möly.  Täytyy lähteä kauppaan ja laittaa lapsenlapsille ruoka koulun jälkeen, ennenkuin jatkavat tästä harrastuksiin.

Veljen luona

Veli makaili rauhallisesti erikoissängyssään fysioterapian jälkeen. Lähdöt ovat hänelle niin vaikeita, että kuntouttaja tulee kotiin. Fysioterapia on välttämätöntä, koska muutoin jalat jäykistyvät taipumattomiksi. Päivät hän jaksaa istua pyörätuolissa. Nyt myytyyn lapsuuskotiin hän ei ole suostunut lähtemään yli kahteen vuoteen ja sinäkin kesänä vain kerran syyskuussa. Siellä ei ollut helppo käydä, kun hänen asumisensa siellä niin traumaattisesti katkesi. Olen tehnyt hänelle joululahjaksi Ifolor-kirjan kodista ja pihapiiristä. Arveluttaa kyllä vähän, onko tuiki tuttujen nurkkien vastaan tulo joulupaketista hänelle ahdistavaa. Ajan mittaan se voi olla myös hyväksi.

Annoin katsottavaksi sisaren kokoamia valokuvia tutuista ihmisistä. Hän itse oli kuvissa sukulaisten, valmennettavien lasten ja morsiamenkin kanssa. Hän kävi ne läpi moneen kertaan ja sanoi kaikkien nimet, omansakin sukunimen kera. Hän sai myös puhutuksi. Kun hän väsyy, puhe puuroutuu pupellukseksi. Puhelinliittymä on lopetettu, kun hän ei moneen kuukauteen soittanut eikä vastannut puhelimeen. Sitä ennen puhelin oli todella tärkeä linkki ihmisiin.
Vaikka etenevä sairaus etenee, ihmiset ovat hyvin muistissa. Hän kävi taas läpi kaikkien lähipiiriläisten iät. Televisio oli auki. - Tulee uutisia, hän huomautti. Kyllä hän hyvin on perillä Amerikan presidentinvaaleistakin. Eteneminen näkyy eniten fyysisesti ja puhekyvyssä.

Monasti hän on vaikealla tuulella. Pitää aina koota voimansa, kun nousee kolmanteen kerrokseen. Nyt oli mukava, kun voitiin vähän jutella. Käytännössä tilanne on minulle helpompi kuin ennen, kun uusi työntekijä paljasti neljän vuoden jälkeen, että kaikilla muilla on toimistossa rahatili ja myös työntekijät voivat käydä ostoksilla. Siihen asti minun tai sisareni piti ostaa joka ainoa hammastahna ja  pesuaine ja limsapullo ja monasti lähteä kauempaakin kiireellä auttamaan.
-No niin, Jumalan siunausta. Vie tuoli paikalleen, hän lopetti tapaamisen. Sinne hän jäi albumi kädessä odottamaan pyörätuoliin nostamista. Entisyys oli valokuvissa, nykyhetki hiljainen,hämärä huone.
Kävelin siitä kauppaan ja ostin herkälle iholle sopivan kerraston ja pyjaman, että hän saa jouluksi uutta päälle.

Pimeän sylissä

Pimeys ympäröi, metsät ja pellot humisevat hiljaisuutta. Takkatuli räsähtelee. Tupa on taas lämmennyt. Kello on vasta puoli seitsemän, mutta pimeää on ollut jo pitkään. Olen laittanut kuuseen valolankaa ja ikkunalle kynttelikön. Olen taas omassa seurassani. Tai television. Katson kaikki Julia Robertsin elokuvat, nyt on menossa liikuttava "Aina vierelläsi". Olen nähnyt sen ennenkin.
Näen taas tuossa takan edessä tutun hahmon istumassa ja katselemassa tulen liekkejä. Miksi se ei voinut jatkua, kun niin monella muullakin voi? Onko häntä ollutkaan? Suren myös tuntemattoman, vielä nuorempana kuolleen hienon ihmisen kuolemaa, ihmisen, josta olen lukenut vain Facebookissa ja jota monet surevat. Jokin siinä muistuttaa meistä. Olenkohan sekoamassa? Nyt pitäisi varmaan tulla jotain uutta elämään.
Jotain muutakin uutta kuin Tori.fi- kaupat, joilla nyt puran ja rakennan.

Viikko hyvässä seurassa

Ihmeteltiin lunta, työnnettiin nukenvaunuja, pulkkailtiin, opeteltiin sanoja, syötiin ja nukuttiin. Hauskasti meni koko viikko. Mumma sai vanhempien lomassa autella moninaisissa puuhissa. Välillä olimme kaksin. Oli mukava käydä nukkumaan saman katon alle muiden kanssa.

Vanhana helsinkiläisenä nautin myös julkisen liikenteen kätevyydestä ja paikallisten ystävien tapaamisista kahviloissa. Surettivat kyllä Itäkeskuksen kuulutukset, että kaikki liikkeet ovat pyhäinpäivänä auki. Ihmisille ei taukoamattomassa kaupankäynnissä synny enää edes lepopäivän tunnetta. Pyhän kokemus on monilta kadonnut jo aiemmin.

Kaksi kertaa kävin kirkossa, ensin Itäkeskuksessa konsertissa ja sitten Laajasalon sisältä kauniissa kirkossa messussa. Mieleeni tuli, millainen rikkaus kirkkolaitoksemme on sitä arvostaville. Joka paikkakunnalla on tiloja ja tilaisuuksia, joihin voi vapaasti mennä, on jotain uutta ja paljon tuttua, on hienoa musiikkia ja kirkkotaidetta, on jotain ikäänkuin omaa joka paikassa.

Surutyön taipaleella totesin taas, että hän on uusissa paikoissa enemmän läsnä kuin jokapäiväisissä. Vuosikymmenet on uusia asioita tutkittu yhteisin silmin. Niin nytkin.