Elämä järjestää kaikenlaista puuhaa. Kuluneella viikolla olen taas ollut veljen "asiainhoitajana"" eli soittanut puheluja lääkäreille, osastonhoitajille, fysioterapiaan, vakuutusyhtiöön. Ja nyt tuli lopulta hartaasti odotettu kutsu kuntoutusjaksolle keskussairaalaan, heti maanantaina. Fysioterapian jatkositoumuskin on luvassa. Kyllä jokaisen ikäihmisen olisi tarpeellista koettaa ajoissa sopia, kuka alkaisi minun asioideni hoitajaksi, kun en itse enää pysty hoitamaan monimutkaisia asioita. Ei ne tahdo muutoin edetä.
Itsellenikin piti varata fysioterapia ja glukosamiinilääke, kun vanha varpaan tyvinivelvaiva pistää taas kuin puukolla ja tekee kävellessä kipeää.
Asioinnin lomassa on mukava ottaa tuon tuostakin käsiin pieni käsityö. Tein ensin tyttärentyttärelle punaiset sukat. Pojalle kanssa, tuli illalla mieleen. Muistin, että minulla on toinenkin käsityökori yläkomerossa. Siellähän oli jäännöskerää ja lankamyttyä hyvinkin sukkatarpeiksi. Sukkien kokoaminen niistä on melkein kuin luovaa toimintaa. En yrittänytkään tehdä niistä aivan samanlaisia.
Toisessa kuvassa on mukana kirpputoriaarteita, kaksi Topeliuksen koottua ja Anni Swanin sadut. Siellä on Koivu ja tähti, Parempi tie (Tutteli ja Putteli), Adalmiinan helmi, näytelmiä jne. Saapa nähdä, mikä on vastaanotto, kun niitä iltasaduiksi huomisiltana tarjoilen.
Etsin aina lapsuudessa luettua ja sitten kadonnutta satua, jossa toistuu lause "Sama kuu loisti paratiisissakin". Se lause avasi minulle jollakin tavalla historian ja maantiedon perspektiiviä.Voisikohan se olla Topeliuksen kirjoittama? Samassa kirjassa oli mielestäni satu, jossa karhu auttaa salaa pikkutyttöä marjanpoiminnassa. Näin sitä siis mummuina tullaan lapseksi jälleen!
