Kummaa tautia

Aina vain heikottaa ja kuvottelee, vaikka oksentamista oli vain yhtenä päivänä. Oudointa on jalkojen voimattomuus, kun koettaa piristyä pienellä lenkillä. Hikikin kihoaa heti. Kuumeilua oli vain muutamana päivänä. Yskittää, onko meillä näin pölyä joka menee kurkkuun. Viikko viruttu puolikuntoisena, nyt tämän pitää jo loppua, komennan.

Mahatautia

Minulle puhkesi lauantai-iltana oksennustauti, oikein perusteellisesti. Pitkästä aikaa on kuumetta ja yököttävä olo vieläkin. En tiedä, onko kyse ruokamyrkytyksestä vai kiertävästä vatsataudista. Terveyskeskuksesta kehoitettiin tulemaan vasta, jos tauti jatkuu monta päivää. Näytteitäkään ei huolittu vielä.

Ennen tietoa taudistani olimme sairaalassa viettämässä veljen syntymäpäiviä. Neuvotteluhuone oli käytössämme. Sisareni oli tuonut kakun ja kahvia, minä piirakoita. Oli kymmenen sukulaista ja ystävää paikalla, veli pyörätuolissa mukana. Oli mukava olla koolla, kun velikin pystyi juttelemaan ihmisten kanssa. Toivon vain hartaasti, etten tartuttanut tautia hauraskuntoiseen veljeen.

..ja kaupunki nähty

"Reissu on tehty ja kaupunki nähty" oli tätini vakiolausahdus matkan jälkeen. Kun on käynyt Jerusalemissa,  tuntuu että Kaupunki isolla Koolla on nähty, tai välähdys siitä. Kyllä se teki vaikutuksen. Kukkulainen maisema, vihreys autiomaan jälkeen, muurit, seinät ja kadut kullanväristä Jerusalemin kiveä, valtaisa historia ja nykyhetken polttopiste, Raamatun tapahtumat, joita tutut nimet nostivat mieleen. Basaaritkin olivat kauniita Via Dolorosan varrella. Jerusalemiin voisi mennä uudestaan, käveleskelemään vanhan kaupungin sileitä, lämpimiä katukiviä pitkin ja katselemaan kaikkea rauhassa. Nyt tehtiin viiden tunnin läpimarssi.

2000 vuotta vanha öljypuu

Kaupunki on 5-8 metriä korkeammalla kuin Jeesuksen aikana, se kun on monasti hävitetty ja taas rakennettu raunioiden päälle. Muistopaikoille on rakennettu kirkkoja. Kaksi Raamatun aikaista asiaa tuli vastaan: temppelin länsimuuri eli itkumuuri ja Getsemanessa yksi öljypuu, jonka iäksi on todettu 2000 vuotta. Itkumuurilla kävin veljeni asiassa.

Itkumuuri

Via Dolorosaa

Sileät katukivet

Länsimuuri ja kalliomoskeija

Eilat on tyypillinen lomakaupunki, varmaan paljolti venäjänjuutalaisten rakentama, ainakin siellä kuului paljon venäjää. Sijainti on mielenkiintoinen Jordanian ja Egyptin  sekä hiekkaerämaan ja Punaisen meren välissä. Vedenalaisobservatorio oli hieno. Punaisessa meressä on maailman pohjoisimmat koralliriutat ja niitä katselemaan tulee paljon sukeltajia.

Eilat on rakennettu lentokentän ympärille. Hotellin parvekkeelta voi katsella merimaisemaa sekä viereen laskeutuvia koneita. Mies nukkui aluksi pois väsymystään, jota lentomelukaan ei häirinnyt. Minua alkaa väsyttää nyt.

Liikkeellä

Velipoika on päässyt kaulaputkesta eroon ja käyttää vain hengitysmaskia tukena. Piakkoin hänet siirretään neurologian osastolle, ellei takapakkeja tule. En arvaa mennä nyt käymään, kun on itsellä flunssan oireita, ettei vain tartu. Äsken hän oli fysioterapeutin ja pyörätuolin kanssa liikkeellä, niin en saanut häntä puhelimeen. Täytyy soittaa myöhemmin.
Edistyksen tunnelmassa on mukavampi lähteä matkalle, joka varattiin jo joulun maissa. Mies on kauan halunnut Eilatiin ja Jerusalemiin.  Minua se ei ole niin kiinnostanut, mutta joskus pitää antaa myöten toiselle. Voi se olla hyvinkin kiinnostava matka.

Pyörätuolissa

Tänään velipoika istui pyörätuolissa, kun menimme katsomaan häntä. Se oli iloinen yllätys.Hän oli istunut siinä tunnin ilman lisähappea. Hänet nostetaan tuoliin nosturin avulla. Hän sai puhutuksi painamalla kurkkuavanteen kiinni. Edistystä on siis tapahtunut. Hoitaja kiirehti kuitenkin saamaan hänet pitkälleen ja happilaitteeseen, ettei rasitusta tule liikaa.
Se mikä  edelleen huolettaa, on veljen innokas puhe kävelyharjoituksista ja kävelystä. Minullehan on annettu toisenlaista tietoa. Pitäisi saada tietoa lääkäriltä ja kuntouttajalta, että missä oikeasti mennään. Kohta on kulunut kaksi kuukautta tapaturmasta.

Menneitä makuja ja hajuja

Oltiin siskon kanssa siivoamassa lapsuuskotia. Pitkään savuttaneen hellan vaikutukset tuntuvat kaikkialla. Savun haju on sitkeässä. Urakkaa jäi seuraavaankin kertaan.

Piirongin kaapista löytyi muistoja. Yksi niistä on Rex-kaakun ohje. Paperissa on "näytteitä" suklaatäytteestä. Miten tuttu tuo paperi onkaan, meille molemmille sisaruksille.Tuvan pöydällä sitä kuusikymmenluvun herkkua väsättiin monet kerrat. Pitäisiköhän vielä koettaa? Kun klikkaa kuvaa yhden kerran, saa ohjeesta selvää.

Äiti oli säästänyt äitienpäiväkortteja. Vanhimmat ovat hienoimpia. Yksi niistä on antamani avautuva kortti, jonka hento ruusuntuoksu häivähtää nenään, vaikka tuoksu on ajat sitten haihtunut.Olisikohan se viisikymmenluvulta? Minäkin säästän kortteja. Jonkun mielestä ne voivat kuudenkymmenen vuoden päästä olla hienoja.

Minä hiihtelen hankia hiljakseen

Pariinkin kertaan olen hiihdellyt veljen suksilla lapsuuskotimme lähistöllä käydessäni lämmittämässä tupaa. Sairaalassa edelleen makaava veljeni on tehnyt klapeja ladot täyteen. Hiihtely kotikylän pelloilla tuo lapsuuden mieleen, silloinhan oltiin aina suksilla. Nyt yksi  kelkanura vei järven jäälle. Latuja ei ollut, mutta kelkanjälkiä pitkin pääsin kiertelemään tuttuja rantoja.

Toisessa päässä järveä on pieni saari, johon liittyy yksi parhaita lapsuusmuistojani. Kerran hienona kesäsunnuntaina isä lainasi naapurin veneen, omaa meillä ei ollut, ja souti  saareen. Mukana oli pari muutakin lasta, sisareni ainakin. Muistan, kuinka jännittävää oli, kun saari lähestyi. Pääsimme sinne juoksentelemaan ja tutkimaan kiviä, koloja ja puiden alustoja. Isä myhäili touhuillemme.
Tämä ainutkertainen retki isän kanssa jätti mieleeni ainaisen saari- kaipuun. Se johti siihen, että muutama kymmenen vuotta myöhemmin ostimme mieheni kanssa pienen saaren toiselta paikkakunnalta. Saari on minulle vieläkin jotain salaperäistä, ainutlaatuista, läheistä, hauskaa.

Tuvan ikkunasta, pieneltä mäeltä, avautuu toista kilometriä peltoaukeata etelään kauempana olevia taloja kohti. Sen aukeaman yli mentiin joskus hankikeleillä potkukelkalla kouluun, se oli hauskaa. Nyt istun tyhjässä tuvassa  keinutuolissa kahvikupin kanssa ja katson sitä peltoaukeaa. Sen verran minusta pitää ihmisellä olla avaruutta edessään, se tuntuu hyvältä, sitä haen muualtakin.

Hölmöläisakan kutomukset

Istun taas Torpan tuvassa, kuuntelen hiljaisuutta, katselen auringonlaskua, odottelen kuutamoa ja kudon toista sormikasta.Vieläkin on lankoja, joista on tehty liivi, tuubihuivi ja myssy. Oli Novitan liiviohjeessa reilu lankamääritys. Nyt siis sormikkaat.
Tai aluksi en tiennyt, teenkö lapaset vai sormikkaat. Siitä on aikaa, kun olen sormikkaita väsännyt. Tuli vähän pullottavia, niin ei ole niin intoa riittänyt niihin. Peukalo tehdään samoin kumpaakiin lajiin.  Kun tultiin sormikohtaan, päätin kuitenkin alkaa tehdä sormia. Ensiksi pikkurilli ja niin edelleen. Laskin silmukoita. Niitä oli  40. Sormia ihmisellä on viisi, siis jaoin viidellä. Siis kahdeksan silmukkaa sormea kohti, pienemmille vähän vähemmän ja paksummille sormille enemmän, kaavailin. Ja niin kudoin kolme sormea valmiiksi ja aloitin neljännen. Sitten aloin ihmetellä: mikäs reikä tuohon vielä jää?
Sitten vasta paljastui minulle hölmöläisen laskutapa: peukalo ja viisi sormea!
Ei tarvinnut kuitenkaan purkaa, kun muistin pakkasessa puhelimeen vastaamisen: rukkanen pois, että saa painetuksi avausnappia ja sitten palelevalla kädellä kännykän pitely korvalla, kun ei saa sanotuksi, että odota, panen rukkasen takaisin. Niinpä jätin reiän sijalleen ja vahvistin vain  reunoja. Nyt minulla on sitten kännykkäsormikas oikeaan käteen. Puhelimen soidessa vain etusormi hivautetaan reiästä ulos ja sillä painetaan kännykän avauspainiketta. En ole varma, saako sormen hivutetuksi takaisinkin suojaansa, mutta muu käsi  ainakin on villan sisällä. Vasempaan käteen sormireikää ei taida tulla. Pitää keksiä uusi silmukoiden jakotapa.

Kirjavaa kudetta

Sairaaalapetillä oli vähän väsyneen oloinen mies. Ruokailuvaikeus oli  ikävä takapakki. Sosemaisen ruuan kanssa aloitetaan piakkoin uutta kokeilua, vaikka ongelman syy ei ole tiedossa. Hyvä yllätys oli, että hengityskone oli jo useita päiviä aiemmin vaihdettu kevyempään muotoon ja oikea käsi pystyi nyt kirjoittamaan paksulla tussilla ja oikein hyvin. Reisissä on tuntoa polviin asti.  Paikkakunnalta on löytynyt selkäydinvammaan perehtynyt fysioterapeutti, joka alkaa häntä kuntouttaa.
Se mikä hätkähdytti, oli veljeni kirjoittama lause: "Sitten alkaa kova kuntoutus, ennenkuin pystyn kävelemään. Jalat on vaan tunnottomat". Siinäkö uskossa hän on? Minulle on Tampereella monasti sanottu, ettei kävely ole koskaan mahdollista.Soitin hoidosta vastaavalle anestesialääkärille. Hän sanoi, että ei tiedä ortopedian puolta.  "Ei ihmiseltä voi toivoa viedä eikä sitä voi tietää sataprosenttisesti". En minäkään tietysti halua ihmiseltä toivoa viedä. Kovaa kuntoutusta kyllä on riittämiin pyörätuoliinkin asti selviämisessä.
Tänään hoito siirtyy ortopedin alaisuuteen. Lieneekö hän sama mies, joka heti tapaturmapäivänä sanoi puhelimessa, ettei tämä mies koskaan kävele. Mitähän hän sanoo nyt potilaalle? Täytyy ensi viikolla soittaa hänelle.
Tällaista se vaikean vamman hoito usein lienee, jotain eteen, jotain taakse, kaikesta ei ole varmuutta.
--
Kirjoituskurssilla on hauskaa tehdä harjoituksia ja lukea niitä ääneen. Mukana on kolme yläasteikäistä runotyttöä, yksi nuori mies ja kolme meitä vanhempia ihmisiä. Olisinpa minäkin edes vähän nuorempana hakeutunut tällaisille kursseille!